Uni ja muita enteitä keskenmenosta

Olisihan minun pitänyt se arvata..

Raskausoireet puskivat päälle tosi kovalla volyymilla oikeastaan jo ENNEN plussaa. Aivan karsea pahoinvointi muunmuassa oli ja tissit/nännit kipeät ym. lukuunottamatta kaikkia mahdollisia muita raskausoireita (mistä aeimmin blogikirjoitus).
Kuitenkin esim pahoinvointia ja järkyttävää etovaa oloa kesti vain muutamia PÄIVIÄ ja sitten se laantui. Ajattelin että koska olin ottanut muutamia kikkoja siihen avuksi (pieniä suupaloja jo ennen aamukahvia ja sen jälkeen heti, ei koskaan tyhjällä mahalla oloa ym)
että asia johtui siitä. Olisihan se pitänyt osata yhdistää… Ei pahoinvointi lopu/laannu raskausviikolla 5 !! 🙁
Toinen oli tissit/nännit. Ne olivat oviksesta saakka olleet erilaiset kuin yleensä, arat ja särkevät, kylmästä reagoivat (siis paitojen ja takkikerrosten läpi!) ja nukkuessakin sen huomasi. No, senkin olisi pitänyt LISÄÄNTYÄ, mutta se vain väheni viikkojen kuluessa 🙁
Sintistä (blogi: Sintin matka maailmaan) mulla paisui tissit jo ihan ekoilla viikoilla, eikä mahtunut rintsikoihin, oli aivan jäätävän kipeet ja arat ja turvoksissa. Nyt ei mitään kasvamista/turpoamista tapahtunut ollenkaan! Vähän olivat arat sun muuta kuten aiemmin kerroin..ja sekin alkoi hiipumaan niinkuin pahaolokin, mitä enemmän raskausviikkoja/päiviä tuli lisää 🙁

Kaikesta näistä olisin voinut jo päätellä ettei kaikki ole kunnossa. Mutta sen sijaan päätin vakuutella itselleni toisin. Järki ja tunteet taas kerran oli erilinjoilla. Ja kyllä mun sydänkin sen TIESI, kunhan koitin hämätä itseänikin ja pitää Toivosta kiinni viimeiseen asti.
Vielä silloinkin kun olin vuotanut rankasti jo monta päivää, herättelin toivoa.. ”mitä jos sittenkin..” Mitä jos sittenkin raskaus olisi jatkunut, mitä jos sittenkin siellä olisi ollut kaksoset ja toinen vaan mennyt kesken.. hmm.. äidinrakkaus, ei koskaan anna periksi. Ja täytyy myöntää, joku osa minusta toivoo EDELLEEN että siellä kohdussa asuisi sittenkin vielä kaikesta huolimatta elävä vauva joka yllättäisi kaikki ja kohta alkaisin tuntea potkuja ym.. Joopa joo, tiedänhän minä! Kyllä tiedän.

Sitten oli vielä yksi juttu.

Sinä yönä kun seuraavana aamuna olin tekemässä ekan kerran raskaustestiä. Tiesin itse jo silloin että olen raskaana. Pyysin että saisin unessa nähdä vauvani.
Se mitä näin, mykisti minut totaalisesti.
Näin pelkän valkoisen puisen ristin.
Sellaisen, millaisia olen nähnyt hautausmailla joskus jos kiveä ei ole ollut vaikka varaa laittaa.
Aamulla kun heräsin, olin mykistynyt ja masentunut. Miksi te pilasitte kaiken, mitä iloa minun on tehdä raskaustestiä?!
Päätin että tuo risti merkitsi jotain ihan muuta. Että se ei liittynyt edes koko vauva-asiaan.
Unohdinkin sen siinä ilossa kun oikeasti viivat vaan päivä päivältä tummuivat ja raskausoireita oli, kun iloitsimme tulevasta vauvasta ja mietimme laskettua aikaa..

Kunnes aloin vuotaa.. muistin taas. Silti TOIVOIN PARASTA.
Tiesinhän jo ennakkoon kuinka tässä kävisi.

Silti olen niin iloinen ja onnellinen että sain kantaa Papua edes hetken kohdussani, ja että hän valitsi juuri Minut. Että minä sain olla hänen äitinsä. Hän on sydämissämme aina, vaikka saimme pitää hänet niin vähän aikaa…

Jouluna kävimme hautausmailla. Sytytimme Papullekin oman kynttilän.

Tähän päättyy Papun matka maailmaan.

MIKSI ??

En ole jaksanut kirjoittaa.. Kyllä niin syviin vesiin vietiin tämän keskenmenon myötä 🙁

Miksi?     On kysymys joka on pyörinyt päässäni viime viikosta lähtien..
Miksi en saanut tätä lasta pitää?
Miksi pitää olla näin s*****n EPÄREILUA että ensin yritetään vuosi, sitten ehdit muutaman viikon olla onnellinen kun vihdoin olet onnistunut plussaamaan ja vihdoin horisontissa siintää ne unelmat mistä olette haaveilleet niin pitkään.. ja sitten, PAM!! ..matto vetäistään jalkojen alta ja unelmat valuu viemäristä alas 🙁 Niiiiin epäreilua!!
MIKSI E ei saanutkaan saada sisarusta jonka kanssa voisi leikkiä, ja jakaa arkea ja kasvaa yhdessä?
Miksi mä en onnistunut kantamaan mun lasta turvassa mun kohdussa, että hän saisi syntyä tähän maailmaan ja meidän perheeseen ?

Niin EPÄREILUA !!

Onneksi on nämä kaksi elävää lasta 3v ja 16v jotka pitää meidät tiukasti kiinni elämässä ja arjessa. Onneksi.
Niiden takia on pakko jaksaa nousta sängystä ja herätä aamulla, hymyillä ja jaksaa toimia. Vaikka tuntuu että kuristun.

Miksi Papu ei saanut syntyä tähän maailmaan? Miksi??

Taustaa

Tervetuloa! Tämä on ensimmäinen blogimerkintäni TÄHÄN blogiin. Aloitan blogin uudesta raskaudestani, edellinen blogini https://safia.blogaaja.fi/

kertoi ”Sintin” eli E:n odotuksesta, syntymästä ja vähän vauva- ja taaperoiästäkin. Olemme sateenkaariperhe, johon sitten liittyy bioisä (eli tavallaan kait olemme apilaperhe) joka tapaa E:ä kerran tai kaksi kuussa, hyvin joustavasti.

 

Aloimme puhua uuden vauvan yrittämisestä kun E oli noin vuoden. Puolisoni T ja bioisä sitä ehdottivat ja itse olin aluksi ehdoton ei! 😀
Olin ihan mielettömän väsynyt -uupunut- pikemminkin edelleen, enkä nähnyt mahdollisena uutta vauvaa, eli LISÄÄ VÄSYMYSTÄ.
Siitä kuitenkin sitten puhuttiin vähitellen ja asia jäi hautumaan. Jossain kohtii sitten suostuin ja aloin jopa innostua ajatuksesta.

Tuumasta toimeen, yritettiin muutamia kertoa, ei tulosta. Mulla oli siihen aikaan aivan sairaan rankat menkkavuodot, sekä hurjat kivut. Oireilin myös jotenkin tosi voimakkaasti spermalle, ja muutama päivä inseminaation jälkeen oli ihan tuskaa ja siitä alkoikin sitten jo sen kierron menkkakivut 🙁
En jaksanut sitä läpi kierron kestävää kipua ja ne vuodot uuvutti mut totaalisesti! Lopetettiin se, ja lääkäristä erikoislääkärille ja päätettiin asentaa hormonikierukka. Se poisti kivut lopulta kyllä täysin, mutta vuosin koko ajan. En toki samalla volyymilla kun menkoissa, mutta ympäri kierron, niin että side tai pikkuhousunsuoja oli pakko olla koko ajan 🙁 Vuosi kun tätä oli kestänyt otettiin kierukka pois ja olin saanut rauta arvoja vähän edes paremmaksi (olin kärsinyt koko ajan raudanpuutteesta ilman anemiaa, sitä vain ei tiedetty kun kukaan ei ollut viitsinyt tutkia)
Toukokuusta  2019 asti yritetty, ja nyt joulukuussa 2019 vihdoin PLUSSA !!! 🙂 🙂 🙂

Tässä välissä muutettiin vihdoin uuteen kotiin (oltiin haaveiltu edellisestä pois pääsystä jo pari vuotta, mutta uutta sopivaa kotia ei vaan löytynyt) syrjäiselle sijainnille, kuitenkin muutaman kilometrin päähän kaupungin keskustasta. Tässä on metsä ja pellot ihan vieressä ja oma pieni piha mitä aletaan laittaa ensi kesänä. Rivitaloyhtiö jossa 12 asuntoa, oma leikkipiha ja nuotio paikkakin 🙂 On puistoja kävelymatkan päässä ja pururata ym. Aivan ihana paikka!
Kun käytiin katsomassa tätä, sanoin autossa pois lähtiessä suureen ääneen ”Täällä mä voin olla kotiäiti!” ja eka yritys TÄSSÄ asunnossa ja plussa <3
So ment to be ! <3