Puolitoista viikkoa keskenmenosta

Me oltiin jo ehditty kertoa lähipiirille. Tarkoituksella tehtiinkin se valinta, että kerrotaan hyvin ajoissa, että JOS sattuisi jotain, niin kyllähän lähipiirin olisi hyvä tietää mitä on sattunut, kyllähän sen läheisestään huomaa jos jokin on vialla. Musta on jännä, että me koko ajan tämän raskauden alusta asti puhuttiin sanamuodoilla ”Jos sattuu jotain”, ihan kun me oltais jo alusta asti tiedetty että todellakin sattuu jotain.. ? ..

No, kurjahan se oli niitä uutisia kertoa. Oikeastaan aivan kauhea! 🙁
Mutta ei me face to face pystyttykään kertomaan vissiin kenellekään. Viestillä.
Tahdikasta, mutta ihan sama. Tämä oli meille niin iso menetys, että ei olisi kertakaikkiaan PYSTYNYT kertomaan face to face, koska ois luhistunu siihen paikkaan. Tai sitten se kertominen ois viivästynyt.

Tosi erilaisia reaktioita ihmisillä. Jotkut osaa oikeesti olla surullisia toisten puolesta ja näyttää sen tahdikkaasti ja toista kunnioittaen. Yksi sukulainen alkoi samassa lauseessa puhua omasta sairastelustaan :O Mun yksi sukulainen taas kysyi ”ootko miettiny että joku osa susta ei oikeesti halunnutkaan tätä lasta?” Mitääähh?? Tää oli pahin!! Kuinka pimee täytyy olla että käy edes mielessä tommonen!
Kun taas mun isä oli itsekin itkenyt kun kuuli uutisen ja oli tosi pahoillaan ja osasi sanoittaa myös sen <3
Työtoverit oli tosi pahoillaan myös.

Tässä viiva (ainakin livenä) vielä vahvempi kuin kontrolli ja keskenmeno ollut päällä jo monta päivää.

 

Tämä vuodon loputtua pari päivää eteenpäin, viiva erittäin hiipunut. Eli keskenmenon alusta n.1,5vko eteenpäin.

Nyt kun keskenmenosta on kulunut melkein 2viikkoa, pystyn jo ajattelemaan. Edelleen se tuntuu tosi pahalta ja suren tätä menetettyä vauvaa varmaan hautaani saakka, mutta nyt en ole enää niin masennuksen syövereissä.
Edelleen se itkettää, mutta näen myös valon tunnelin päässä.

Päätimme yrittää vielä. Mutta jos sekin raskaus menisi kesken, sitten en enää jaksaisi. En enää pystyisi. Nyt annan maailmankaikkeudelle vielä Mahdollisuuden. Annan vielä mahdollisuuden sille pienelle sielulle löytää luoksemme. jota me olemme niin kovasti kaivanneet ja odottaneet. Toivottavasti hän löytää perille ja me saamme hänet osaksi perhettämme <3

MIKSI ??

En ole jaksanut kirjoittaa.. Kyllä niin syviin vesiin vietiin tämän keskenmenon myötä 🙁

Miksi?     On kysymys joka on pyörinyt päässäni viime viikosta lähtien..
Miksi en saanut tätä lasta pitää?
Miksi pitää olla näin s*****n EPÄREILUA että ensin yritetään vuosi, sitten ehdit muutaman viikon olla onnellinen kun vihdoin olet onnistunut plussaamaan ja vihdoin horisontissa siintää ne unelmat mistä olette haaveilleet niin pitkään.. ja sitten, PAM!! ..matto vetäistään jalkojen alta ja unelmat valuu viemäristä alas 🙁 Niiiiin epäreilua!!
MIKSI E ei saanutkaan saada sisarusta jonka kanssa voisi leikkiä, ja jakaa arkea ja kasvaa yhdessä?
Miksi mä en onnistunut kantamaan mun lasta turvassa mun kohdussa, että hän saisi syntyä tähän maailmaan ja meidän perheeseen ?

Niin EPÄREILUA !!

Onneksi on nämä kaksi elävää lasta 3v ja 16v jotka pitää meidät tiukasti kiinni elämässä ja arjessa. Onneksi.
Niiden takia on pakko jaksaa nousta sängystä ja herätä aamulla, hymyillä ja jaksaa toimia. Vaikka tuntuu että kuristun.

Miksi Papu ei saanut syntyä tähän maailmaan? Miksi??